TAPAUSESIMERKKI

Tulehdus hevosen suussa

Alkutilanne

Aktiivisessa harrastuskäytössä oleva entinen ravuri. Hevonen peittää kivun mielellään ja kipuilu saattaa jäädä huomaamatta. Tässä asiakastapauksessa hevosen omistaja reagoi nopeasti hevosen käytöksen muutokseen, joka oli muuttunut yllättäen säikyksi ja hermostuneeksi.

Löydökset

Lämpökuvat osoittivat ongelma-alueen olevan pään sekä kaulan alueella. Jatkotutkimuksissa hevosella todettiin tulehdus suussa. Hevoselta poistettiin yksi hammas ja kolme hammasta paikattiin. Lämpökuvantamisessa havaittiin lisäksi kaulan 5-7 nikamien seudulla lämpötilaero, joka oli yli kaksi astetta. Kaulan nikamaongelmaa hoidettiin nivelen sisäisellä kortisoni-injektiolla. Lisähoitona annettiin Bemer-terapiaa.

Kaula alhtaalapäin. Lämpökuvantamislöydöksenä kaulan ojentajien alueelle (B, D) sijoittuvia lämpötilaeroja.

Pää alhaaltapäin. Lämpökuvantamislöydöksenä vasemman leukaperän alueelle (B, D, F) sijoittuvia puolieroja.

Pää edestäpäin. Lämpökuvantamislöydöksenä pään oikealle puolelle (B) sijoittuva puoliero.

Lämpökuvantamisen avulla ongelmaan päästiin kiinni nopeasti ja kustannustehokkaasti, aiheuttamatta hevoselle lisäkipuja tutkimuksilla. Lämpökuvantamistutkimus on eläimelle riskitön kokonaisvaltainen tutkimusmenetelmä, jonka avulla voidaan nopeasti ja luotettavasti paikantaa mahdolliset ongelma-alueet, joihin lisätutkimus- ja hoitotoimenpiteet tulisi kohdistaa.

Selkä takaapäin: Lämpökuvantamislöydöksenä rintarangassa (B) sekä ristin alueella oikealla puolella (D) ja lantion alueella (F, H, J) sijoittuvia lämpötila- ja puolieroja.

Kannettava ratkaisumme

Thermidas IRT-384 Pro

Pieni ja tehokas.
Helppo ja monipuolinen.

Kehitimme kokonaan uuden ratkaisun eläinten lämpökuvantamiseen, koska
suurikokoiset laitteistot eivät tarjoa vaihtelevissa olosuhteissa tarvittavaa joustavuutta. Thermidas IRT-384 Tablet on hämmästyttävän pieni, mutta monipuolinen järjestelmä. Se kulkee mukanasi kaikkialle, missä sitä tarvitsetkin, ja kuvat tallentuvat pilvipalveluun jatkokäyttöä varten.

Kysy lisätietoja: